Oppimistehtävä #2b: Digitaalinen identiteetti

Kirjoitin Googleen oman nimeni ja Mikkeli. Kokeilin myös paikkakunnalla Sulkava, mikä on kotikuntani. Yllättävän vähän löytyi tietoja, mutta jotain kuitenkin ja kaikki löytämäni pitää paikkansa. No, mitä sieltä sitten tuli vastaan. Ensimmäisenä haku tarjoaa heti Facebook profiilia kuvan kera ja myös Twitterissä julkaistua paria kuvaa. Löysin myös erään Mikkelin ammattikorkeakoulun aikaisen tki-hankkeen (tutkimus- ja kehittämistyö) tiimoilta yhteystietoni ja muutaman kuvan siihen liittyen. Erään yhdistyksen sivuilla mainitaan minun nimi, kun käyn ohjaamassa heille muutaman kerran vuodessa liikuntaa. Työn puolesta löytyy myös mm. muutamien julkaisujen ja artikkelien kirjoittamisen osalta tietoja. Olen osallistunut myös mm. Mikkelissä ja Kuopiossa juoksutapahtumiin ja Sulkavan Suursoutuihin, joiden tuloslistoilta löytyy tietoni. Haulla löytyi myös useampi Paula Hämäläinen Mikkelistä tai lähiseudulta, mikä selittääkin muutaman epämääräisen puhelun tässä matkan varrella.

En ole missään vaiheessa ollut kovinkaan huolissaan, että mitä tietoja ja kuvia itsestäni voisi löytyä. Tiedän omat julkaisuni ja, vaikka Instagram tilini on julkinen, en ole kokenut vielä mitään sosiaalisen median ns. huonoja puolia. Itse yritän olla aina tarkkana, kun julkaisen jotain ja etenkin, jos kuvassa on muitakin, kysyn luvan heiltä ennen julkaisua. En tykkäisi itsekään, jos joku julkaisisi minusta esim. kuvan, mitä en itse haluaisi muiden näkevän.

Symantecin teettämän kuluttajatutkimuksen mukaan monet uskovat, että voivat valvoa omaa digitaalista profiilia paremmin kuin mitä oikeasti on mahdollista. Puolet tutkimukseen osallistujista seuraa aktiivisesti heistä verkossa saatavilla olevia tietoja, mutta lähes yhtä monella ei ole aavistustakaan mitä tietoja heistä verkosta löytyy. On mielestäni huolestuttavaa, jos kolmasosa vastaajista kertoo ladanneensa verkkoon sellaista materiaalia itsestään, mitä ei esim. työantajan haluaisi näkevän ja puolet poistaisi netistä omia tietoja, jos se olisi helposti tehtävissä parilla klikkauksella. (Webopas 2011.)

Uskon, että oman identiteetin muodostumisessa sosiaalisella medialla on koko ajan vain enemmän vaikutusta. Tutkija Sari Östman puhuu väitöstutkimuksessaan elämäjulkisuudesta. Tutkimuksen nimi ”Millaisen päivityksen tästä sais?” alkaa olla jo monen arkipäivää. Nykyisin ihmiset julkaisevat kuvia ja tarinoita niin aterioistaan, lemmikkieläimistään, lapsistaan, harrastuksistaan kuin itsestään. Eli elämäkerronnasta verkossa on tullut säännöllinen osa yhä useampien ihmisten arkea. Östmanin tutkimus on mielenkiintoinen ja siinä hänen mukaan suhde elämäjulkaisemiseen kehittyy kolmessa vaiheessa: alustavan omaksumisen vaihe, syvenevän omaksumisen vaihe ja syväomaksuminen. (Turun yliopisto 2015.)

Tavallaan tämä kaikki on päiväkirjan kirjoittamista omasta arjestaan julkisesti muille. Sitä kautta meistä muodostuu muille tietynlainen mielikuva ihmisenä. Itse pystymme kuitenkin säätelemään ja muokkaamaan tietynlaisen identiteetin, minkä näytämme muille, on se sitten täysin aitoa tai ei. Valitettavaa kuitenkin on, että helpostikin joku voi jakaa meistä sellaista tietoa, mitä emme haluaisi tai jopa varastaa identiteettimme. Jossain määrissä pystymme poistamaankin virheellisiä tietoja, mutta häviääkö ne lopullisesti onkin sitten toinen juttu. Usein saa lukea, että joku on esim. kaapannut jonkin julkisuuden henkilön Instagram tilin. Näihin pystytään reagoimaan nopeasti, mutta jo vähäisessä ajassakin pystytään saamaan vahinkoa.

Nykyisin moni julkisuuden henkilö tienaa elantonsa oman digitaalisen identiteetin kautta ja he ovat itse omilla valinnoillaan antaneet kasvonsa ja arkensa julkisuuteen. Voi olla enää vaikea perääntyä, jos on mennyt tietyn rajan yli ja ihmiset seuraavat ja odottavat jo seuraavaa sisältöä. Itsekin seuraan somessa muutamia, jotka julkaisevat päivittäin omaa tarinaansa. Monella heistä alkaa olla jo palkattuna ammattilaiskuvaajat, mikä on mielestäni ymmärrettävää. Toki välillä mietityttää osa julkaisuista, joissa on selkeästi muokattu kuvia ja mainostetaan jotain tuotetta ehkä vain mainostamisen vuoksi. En kuitenkaan näkisi, että se on väärin vaan tässä kohtaa tulee ns. lukijan vastuu eli me itse luomme julkaisuista myös tietynlaisen kuvan. Se, mikä vaikutus niillä voi olla nuoriin ja heidän itsetuntoon sekä minäkuvaan ehkä kuitenkin huolestuttaa. On hyvä muistaa, että yhteen kuvaan on käytetty jopa tunteja valmistautumiseen.

Myös julkisuuden henkilöillä on oltava oikeus omaan yksityisyyteensä, samalla lailla kuin kaikilla muillakin. Emme mielestäni voi odottaa, että heidän tietonsa olisi avoimesti kaikkien nähtävillä. Myös he haluavat suojella perhettään ja lähimpiään julkisuudelta, mitä meidän tulisi kunnioittaa. Tehtävä laittoi ajattelemaan omaa tämän hetkistä digitaalista identiteettiä ja sitä, millainen haluaisin sen olla tulevaisuudessa. Päällimmäisenä jäi myös mieleen, että on tärkeää valvoa aktiivisesti, että mitä tietoja verkosta itsestä löytyy ja miten omaa verkkomainetta voi hallita; tutki, päätä mikä on yksityistä ja ole valpas (Webopas 2011).

Lähteet:

Turun yliopisto. 2015. Väitöstiedote. Östman, S. Elämäjulkaiseminen päivittää identiteettimme. WWW-julkaisu. Saatavissa: https://www.utu.fi/fi/Ajankohtaista/mediatiedotteet/vaitostiedotteet/Sivut/El%C3%A4m%C3%A4julkaiseminen-paivittaa-identiteettimme.aspx

Webopas. 2011. Digitaalinen identiteetti. Symantecin kuluttajatutkimus. WWW-dokumentti. Saatavissa: http://www.webopas.net/digitaalinen_identiteetti.html